Joulukalenteri

Joulukalenterin alkuperä ja lyhyt historia

Perinteinen joulukalenteri jossa on talvinen kaupunkimaisema

Mikä on Joulukalenteri

Joulukalenteri (toiselta nimeltään adventtikalenteri) auttaa laskemaan päiviä Jouluun. Perinteiset joulukalenterit ovat neliskulmaisia pahvilaatikoita, joissa on joulukuun jokaisena päivänä avattavat luukut. Luukuista paljastuu Jouluun sopiva kuva, teksti tai lahja.

Joulukalenterin alkuperä

Joulukalenteri, eli adventtikalenteri voidaan jäljittää 1800-luvulle, jolloin perheillä oli tapana merkitä päiviä Jouluun liituviivalla.

Sana “adventti” tulee latinan sanasta “tuleva”. Alunperin Joulua edeltävä neljän viikon adventtikausi pidettiin kristinuskoon kääntyneiden valmistautumisaikana kasteeseen. Nykyään adventtikausi yhdistetään tunnetummin Jeesuksen syntymäpäivään.

Ensimmäinen painettu joulukalenteri

Ensimmäiset painetut joulukalenterit ovat juuritettu saksaan. 1900-luvun alussa ensimmäisen painetun joulukalenterin valmisti saksalaissyntyinen Gerhard Lang. Kun hän oli pieni, hänen äidillään oli tapana valmistaa hänelle pahvilevy, johon oli liitetty 24 pientä kynttilää – yksi jokaiselle päivälle ennen Joulua. Hän joutui kuitenkin lopettamaan liiketoimintansa 1930-luvulla, kun toiseen maailmansotaan siirtyvä Saksa alkoi säännöstelemään pahvin käyttöä. Kuvallisten kalinterien valmistamisesta tuli siten kiellettyä. Sota-aikana natsit kuitenkin lanseersasivat oman versionsa joulukalenterista, pamfletin joka sisälsi kuvia hakaristeistä ja Saksan sotilaallisesta ylivallasta.

Joulukalenterin leviäminen maailmalle

Toisen maailman sodan jälkeen Richard Sellmer loi joulukalenterin, joka perustui perinteiseen talvikaupunkikuvaan. Kalenterin nimi oli “Pieni Lown”. Sellmer aloitti nopeasti teolliset operaatiot ja hänen joulukalentereitaan valmistettiinkin massatuotannolla vuoteen 1946 mennessä. Vuosivuodelta tuotantoa tehostettiin ja valmistuskustannuksia saatiin alemmaksi. 1950-luvulla hänen kalenterinsa vietiin Yhdysvaltoihin ja pikku hiljaa se alkoi levitä maailmalle.

Suklaakalenterit

Ensimmäiset suklaakalenterit ilmestyivät vuonna 1958, mutta ne olivat pieniä kokeiluja, jotka eivät tuottaneet suurempaa menestystä. Vuonna 1971 Cadbury-niminen suklaayritys osallistui Englannissa joulukalenterikilpailuun omalla suklaakalenterillaan. Tästä suklaakalenterit alkoivat saada enemmän huomiota. Ne eivät kuitenkaan vieläkään olleet suuri hitti. Cadbury valmisti suklaakalentereita ajoittain vuosina 1972 – 1986, mutta vasta vuonna 1993 suklaakalentereiden suosio oli noussut siihen pisteesen, että ne olivat tulleet jäädäkseen.

Pohjoismainen Joulukalenteri

Joulukalenteri on muutettu pohjoismaissa myös radio- ja tv-muotoon. Sen pioneeri oli ruotsalainen radio-ohjelma “Barnerns Adventskalendar” joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1957. Pohjoismainen radio- tai televisiojoulukalenteri koostuu 24 jaksosta, joita näytetään joulukuun ensimmäisestä päivästä joulukuun 24. päivään saakka. Pohjoismaista tämäntyyppiset joulukalenterit ovat levinneet pikku hiljaa maailmalle.

Joulukalenterin ja adventtikalenterin erot

Suomalaisessa joulukalenterissa on 24 luukkua. Ensimmäinen luukku avataan joulukuun 1. päivänä ja viimeinen luukku joulukuun 24. päivänä.

Adventtikalenterissa on taas 4 luukkua, jotka avataan jokaisena neljänä Joulua edeltävän adventtisunnuntaina. Koska eri vuosina jouluaatto osuu eri viikonpäiville, vaihtuvat myös adventtisunnuntaiden päivämäärät. Adventtikalenterin ensimmäinen luukku avataan ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Tämä sunnuntai on välillä marraskuun puolella, jolloin adventtikalenterin avaajat saavat varaslähdön jouluun. Vuoden 2024 ensimmäinen adventtisunnuntai osuu päivämäärälle 01.12.